The end

Anteeks kun en oo tullu tänne päivittämään pariin viikkoon, jotenkin oon melkeen unohtanu tän blogin olemassaolon! 

Laitan tähän postaukseen kuvia DCstä koska mulla ei oo koneella uusia kuvia. Kuvat Googlesta. 

Nyt ollaan tosiaan Suomessa oltu jo reilu kaks viikkoa. Matka mun jenkkiperheen luota mun suomiperheen luokse kesti kaks vuorokautta, ja ne oli kyllä varmaan mun tähänastisen elämän yksiä rankimmista päivistä. Tuntu vähän samalta kun sillon kun tulin tänne, halusin vaan mennä takasin kotiin (tällä kerralla jenkkikotiin). Sain aika hulluja itkukohtauksia ja tosi monet koitti rauhotella mua koska taisin olla ryhmän hermoheikkosin... Siinä vaiheessa kun kaikki suomalaiset vaihtarit oli taas yhtenä ryhmänä ja otettiin suunnaks lentokenttä niin aloin vähän rauhottua viimeinkin ja aloin tajuumaan että tässähän ollaan menossa kotiin. Vaihettiin Katjan ja Juulin kanssa siinä kuulumiset vuoden ajalta kun oltiin bussissa ja lentokentällä (niitten kanssa lensin Jenkkeihin viime elokuussa) ja oli tosi outoa että siinä me taas istuttiin lentokentällä oottamassa lentoa mutta niin paljon oli tapahtunu välissä ja niin paljon aikaa oli kulunut. Mutta tunne oli ihan sama kun kymmenen kuukauttakin sitten. 

Siinä vaiheessa kun lento alkoi laskeutumaan Helsinki-Vantaalle olin aika tokkurassa koska kahen yön aikana sain vaan kolme tuntia unta.. Oli niiiin outo tunne kun näin Suomen lentokoneen ikkunasta. Lentokentällä saatiin nopeesti laukut ja sitten mentiin perheitten luokse. Luulin että mun perheen uudelleennäkeminen ois jotenkin maailman iloisin ja tunteellisin hetki mutta musta oli niin outoo nähä mun vanhemmat että en oikeen osannu reagoida mitenkään. 

Ekat päivät meni ihan siinä että koitin tajuta missä oon, olin tosi väsynyt ja nukuin vähän öisin ja paljon päivisin. Näin sukulaisia ja kavereita. Mua jännitti tosi paljon nähdä kaikki, en tiiä miks! Suomen puhuminen oli aika vaikeeta ja välillä puhuin enkuks jotain sanoja ja jouduin miettimään tosi paljon kun puhuin suomea. Ja vieläkin on vähän vaikeeta puhua mutta eiköhän tää tästä! 

Miltä tuntuu olla Suomessa? Oudolta mutta samalla ei oudolta. Tuntuu vähän että oisin ollu kuollut vuoden. Tai että oisin mennyt jollain aikakoneella vuoden eteenpäin. Mun vaihtovuosi tuntuu yheltä tosi isolta unelta. Mulla on tosi ikävä Jenkkeihin. Haluisin mennä sinne syksyllä jatkamaan koulua lukion sijasta... Mutta toisaalta musta tuntuu että se juttu mikä tekee vaihtovuodesta niin erityisen on se että siellä ollaan vuosi eikä yhtään enempää. Oon selannu mun kaikki varmaan 5-6 tuhatta kuvaa läpi muutaman kerran ja toivon että voisin mennä takasin ajassa. Oon onnellinen ja kiitollinen että sain kokea tän kaiken. En kadu mitään. 

Jätän tän blogin tänne näkyviin jos sitä joku haluaa tulla lukemaan, en välttämättä tuu tänne enää mitään kirjottamaan (ellen innostu tekemään sellasta koko vuoden tiivistävää postausta jossain vaiheessa). Kysymyksiä saa kysyä ja kommentteja saa laittaa, käyn ne kaikki lukemassa ja vastaamassa niihin. Kiitos kun luitte mun blogia tän mun seikkailun aikana!!

Viimenen päivä

Miltä musta tuntuu? Ei oikeen miltään. En tiiä miks. Tavarat on pakattu. Huomenna mun perhe vie mut yhen AFS vapaaehtosen talolle ja ollaan siellä koko päivä muitten vaihtareitten kanssa. Yöllä ajetaan Nyciin. Tiistain vietän jonkun yliopiston kampuksella 700 muun vaihtarin kanssa. Tiistai-illalla lähtee mun lento. Keskiviikkona aamulla laskeudun Helsinki-Vantaalle. 

This is it. Nyt on vaihtovuosi koettu. Tuntuu että tulin tänne vuosia sitten. Olin pieni avuton suomalaistyttö ketä pelotti kun en tuntenut ketään ja kun kukaan ei puhunu suomea. Kyllä mulle jotain tässä vuoden aikana tapahtu. Enää mua ei pelota. 

Mulla ei ollu hauskaa kokoajan. Mutta opin tosi paljon. Eniten oppii vaikeitten kokemusten kautta. Sain kokea ihan uskomattomia juttuja ja en vieläkään mitenkään pysty käsittämään miten onnekas ihminen oon että sain kokea tän kaiken. Oon niin kiitollinen kaikesta etten osaa pukea sitä ees sanoiksi. 

Tuun laittaa tänne vielä kuvia kunhan pääsen Suomeen asti. Tai ehkä jo ennen sitä jos tulee tylsää. 

Mun vika päivä oli yllättävän normaali. Se oli niin normaali että se ei ees tuntunu vikalta päivältä. Luulin että ois ollu tosi sellanen "tää on mun vika päivä" -meininki mutta ei ollu. Ei sitä vaan pysty käsittämään että lähtee. Pakkailin aamulla. Skypetin Suomeen ja kattelin telkkaria. Mun kaveri tuli meille ja sitten lähettin siskon ja kaverin kanssa yhen toisen vaihtarin läksiäisiin. Siellä oli paljon mun kavereita niin ne oli melkeempä munkin läksiäiset samalla. Sanoin heippa monille ihmisille ja sitten mentiin perheen kanssa italialaiseen ravintolaan syömään. Tulin kotiin ja itkin vähän ja nyt mietin että pitäisi varmaan mennä nukkumaan. 

Oon aika innoissani myös. Oon eniten innoissani mun vanhempien ja mun koiran näkemisestä. Mietin miltä se tuntuu kun kaikki mun ympärillä puhuu suomea. Miltäköhän se tuntuu kun nään Suomen lentokoneen ikkunasta. Varmaan aika mahtavalta.

New Yooooooooork

On tullu tän vuoden aikana tehtyä muutama Nyc-postaus, mutta on siellä tultu neljä kertaa käytyäkkin! Viikon päästä meen sinne viidennen kerran koska mun lento Suomeen lähtee sieltä. Tehtiin tosiaan konserttimatka New Yorkkiin jousiorkesterin ja meijän koulun kitaraorkesterin kanssa. 

Perjantaina illalla oli graduation meijän koululla eli siis valmistujaiset senioreille. Täällä se on tosi iso juttu ja meijän koulun valmistujaisjuhla olikin sellanen 3 tuntia kestävä "konsertti". Täällä yliopistoon meneminen maksaa kymmeniä tai jopa satoja tuhansia dollareita mutta on myös monia keinoja saada apurahoja. Tosta valmistujaisseremoniasta aika suuri osa meni siihen että lueteltiin miten paljon kukin on saanu apurahoja ja kerrottiin ketkä on vuosikurssin 20 parasta oppilasta ym. Sit oli kaikenmaailman esityksiä ja oppilaitten palkitsemisia. Me oltiin orkesterisyvennyksessä ja soitettiin seremonian alussa ja lopussa. Kaikille senioreille jaettiin diplomit (ihanniinkun Suomessakin ylioppilaille) ja kun instrumental music seniorit tuli lavalle niin kiljuttiin ihan täysiä ja rummunsoittajat soitti jotain biisiä ja heilutettiin meijän jousia ilmassa. Olin tosi ylpee kaikista instrumental senioreista, ne on kaikki tosi lahjakkaita!! Vaikka meijän osastossa onkin aika paljon ihmisiä niin meitä yhdistää se että rakastetaan musiikkia ja ollaan ikäänkun yks iso perhe. 

Mun pointti oli se että perjantaina tultiin aika myöhään kotiin ja lauantaina aamulla piti olla koululla jo seittemältä... Bussimatka Nyciin meni aikalailla puoliunessa, ja oltiin perillä puolenpäivän aikaan. Ensin mentiin Rockefeller Centerille ja saatiin vähän aikaa kävellä siinä ja 5th avenuella ympäriinsä. Sen jälkeen mentiin johonkin studiorakennukseen, missä meillä oli Master Class yhen sellistin kanssa kelle soitettiin jo ekan kerran marraskuussa (tällä kerralla pystyin oikeesti keskittymään soittamiseen, viime kerralla olin tosi kipeenä...) ja se anto meille viime hetken vinkkejä meijän sunnuntaiseen konserttiin. Soitettiin Mozartin konsertto missä oli kolme osaa ja jokaisessa niissä on neljä soloistia (1. viulu, 2. viulu, alttoviulu ja basso) ja mä soitin yhen niistä sooloista niin sen takia seisotaan tossa kuvassa kun muut istuu. Soitin tosi hyvin ja oon ylpee itestäni. 

Sellisti kelle soitettiin postas tän kuvan Facebookkiin tän tekstin kanssa: "Enjoyed coaching the awesomely talented students from Duke Ellington Performing Arts High School in D.C.; Super rocking young unconducted chamber orchestra!"

Tuolta studiolta lähettiin syömään illallista, mentiin johonkin ravintolaan missä oli valmis illallismenu, ei ollu ihan paras ravintola ikinä ja se henkilökunta ei oikeen tykänny meistä mut oli tosi hauskaa! Illallisen jälkeen lähettiin kohti Lincoln Centeriä, mihin mentiin kattomaan Romeo&Julia -baletti:

Oltiin kaikki niin väsyneitä tuolla baletissa koska perjantai-ilta oltiin koulussa ja ei oltu nukuttu paljoo ja oli ollu tosi rankka päivä ja toi baletti loppu vasta yheltätoista.. Yksi jos toinenkin meistä nukahti:D Lähettiin meijän hotellille, mikä oli New Jerseyssä, meillä kesti aika kauan ajaa sinne ja siinä vaiheessa kun päästiin hotellille mentiin vaan suoraan nukkumaan. 

Sunnuntaina heräiltiin ja lähettiin taas ajamaan kohti Manhattania! Mentiin Grand Central Stationille ja kierreltiin tunnin ajan siinä ympäristössä (=mentiin 5th avenuelle H&Mn alemyynteihin). Sit lähettin bussilla kohti Harlemia missä meijän konsertti oli!

Kirkko missä esiinnyttiin

Meijän konsertti meni hyvin, ei ollu kauheesti ihmisiä kattomassa mikä oli sinänsä aika pettymys mutta olipahan kokemus kuitenkin! Oli myös haikeaa koska oli mun viimenen esiintyminen (ainakin vähään aikaan;) tän orkesterin kanssa. 

Illallisen jälkeen otettiin suunnaks Empire State Building!!!

Mulla oli mekko päällä ja hiukset auki mitkä osottautu aika pahoiks virheiksi koska tuolla huipulla oli TOSI tuulista... haha

Titanic.....

Ja Empire State Buildingista otettiin suunnaks Times Square, missä kylläkin vietettiin vaan noin puol tuntia.. Ja sen jälkeen suunnattiin takasin hotellille.

Maanantaina oltiin bussissa jo ennen kaheksaa aamulla ja otettiin suunnaks Manhattanin eteläkärki. Juututtiin ruhkaan niin matka kesti muutaman tunnin.. Mentiin satamaan ja mentiin sellaselle miniristeilylle mikä kiers Manhattanin eteläkärkeä. Tässä vähän kuvia sieltä risteilyltä:

Kun päästiin laivalta pois niin otettiin sunnaks 9/11 memorial (missä kävin kaks kuukautta sitten jo....). Se on kyllä niin kaunis paikka et sinne oli kiva mennä uudestaan. Ennenkun mentiin sinne niin pidettiin sellanen "missä olit sinä päivänä"-tarinankerrontahetki ja mä olin ainut kuka ei muistanu sitä päivää... Ei kyllä ihmekkään.

Freedom Tower on melkeen valmis! Muistan kun sitä rakennettiin jo 3 vuotta sitten kun kävin Nycissä

Ehkä yks surullisimmista asioista mitä oon ikinä nähny (jenkeissä oli muuten sunnuntaina isänpäivä)

Syötiin lounasta ja sitten mentiin käymään Central Parkissa, tosin sillä hetkellä kun päästiin bussista pois niin alko sataa kaatamalla niin meijän vierailu jäi vähän lyhyeks.. Nähtiin kuitenkin se paikka missä John Lennon ammuttiin ja siinä lähellä oli tollanen "muistomerkki" ja siellä oli joku mies kertomassa siitä kun Lennon kuoli. 

Sitten otettiinkin jo suunnaksi Washington DC! Bussimatka meni aika ilosissa fiiliksissä...

"Bus surfing is my favorite activity!!!!"

Oli tosi kivat ja tapahtumantäyteiset kolme päivää, oli ihana tälleen vuoden lopuks viettää vielä aikaa näitten ihanien ihmisten kanssa!

                                                                                                

Mulla on 5 päivää jäljellä DCssä, en voi vaan uskoa että meen kotiin, on tosi hämmentyny olo, varsinkin nyt kun on ihan muutama päivä koulua jäljellä. Seuraava viikko tulee olee varmaan mun elämän surullisin ja samalla onnellisin, tuun vielä postaamaan ennenkun lähen täältä mutta........ ei tuu olee helppoa lähtee täältä, sen voin sanoa.

Pitäkää hauska juhannus Suomessa ja valmistautukaa, kohta tää maailmanmatkaaja tulee takasin kotiin!

Prom

Perjantaina oli yksi kouluvuoden kohokohdista täällä Jenkeissä: prom. Meijän koulun prom oli yhessä tosi hienossa hotellissa aika lähellä keskustaa ja meijän teema oli kreikkalainen ruusupuutarha tai joku tollanen vastaava.

En mennyt perjantaina kouluun, jotta mulla ois koko päivä aikaa valmistautua iltaa varten. Mulla on aina huonoa onnea sään kanssa ja tää päivähän ei ollut mikään poikkeus, täällä oli trooppinen myrsky Andrea, mikä tarkotti sitä että koko päivän sato ihan kaatamalla taukoamatta. Mulla oli tarkotuksena nukkua pitkään mutta heräsin seittemältä.. Puolenpäivän aikaan lähin Saralle. Käytiin syömässä ja mentiin kampaajalle laitattaa meijän hiukset. 

Mulla ei oo mitään kauheen hyviä kuvia mun kampauksesta mutta tältä se suunnilleen näytti!  Noi kiharat ei kauheen nättinä pysyny kauaa mutta olin silti tyytyväinen tähän lopputulokseen.

Kampaajan jälkeen mentiin takas Saralle ja chillailtiin vaan seittemään asti illalla (olin tässä vaiheessa tosi väsyny ja meinasin nukahtaa...), sit Gabriele saapu paikalle (se oli Saran datena, he molemmat on siis Italiasta), syötiin illallista ja alettiin laittaa meikkejä. Monet laitattaa hiukset, kynnet ja meikin ammattilaisilla mutta se on ihan hullun kallista ja päätettiin että selvitään meikkaamisesta itekkin. Meillä meni laittautumisessa ihan hullun kauan mutta puol kymmenen aikaan otettiin muutamat kuvat ja lähettiin juhlapaikkaa kohti. 

Oltiin ite promissa about kymmenestä puol kahteen, siellä lähinnä tanssittiin ja otettiin kuvia ja sosialisoitiin. Ja sitten perinteinen jenkkileffoistakin tuttu prom kingin ja -queenin valinta. 

Ainut kuva mikä mulla on siitä juhlapaikasta..

Puol kahen aikoihin prom loppu ja lähettiin ajamaan kaupungin toiselle puolelle yhen tytön talolle after prom -juhliin. Siellä melkeen kaikki ihmiset oli instrumental- ja vocal music ihmisiä niin tunsin sieltä monen. Neljän aikaan soitettiin taksi mutta en tiiä mikä näissä tän kaupungin taksiyhtiöissä on vikana, soitettiin varmaan 5 eri yhtiöön ainakin ja niistä kaikista sanottiin että ne soittaa meille takas kun on vapaita takseja mut ne ei ikinä soittanu meille.. Loppujenlopuks kuitenkin löydettiin tiemme takasin Saran talolle. Ja pääsin nukkumaan vihdoin. 

Prom oli tosi kiva kokemus ja tosi amerikkalainen kokemus ainakin.. Ja tosi väsyttävä. Sainpahan leikkiä prinsessaa yhen päivän kun kerran wanhatkin jäi väliin:)